Hevosten Puolesta Brysselissä

Kuinka Hevosten Puolesta pääsi mukaan tapaamiseen Euroopan Unionin terveyskomissaari Androulla Vassilioun kanssa sekä luovuttamaan keräämänsä allekirjoitukset komissiolle? Jäljet palaavat aina viime syksyyn asti, jolloin kontaktoimme WSPA:n saatuamme tiedon, että heidän Handle with Care -adressinsa on tarkoitus luovuttaa Euroopan Unionille. WSPA toivotti meidät ja lähes 50 000 allekirjoitustamme lämpimästi mukaansa ja tapaamista komissaarin kanssa alettiin järjestää. Kesti kuitenkin aina helmikuun toiselle viikolle saakka, kunnes tapaamisaika vihdoin järjestyi hieman yllättäen ja lyhyellä varoitusajallakin. Epäröinti ei silti käynyt edes mielessä, vaan alusta asti oli selvää, että Hevosten Puolesta haluaa olla läsnä tilaisuudessa ja kantaa vastuun allekirjoituksista loppuun asti. Matkavalmistelut lentolippuineen, majoituksineen ja kulkulupineen hoidettiin kuntoon pikavauhtia ja nopeasti olimmekin jo Brysselissä keskellä hienoja rakennuksia ja liehuvia tähtilippuja.

Itse luovutuspäivä eli torstai 26.2.2009 alkoi sopivalla kiireellä ja aamuruuhkaan jumittuminen taksin kanssa oli omiaan lisäämään jännitystä ja nostamaan sykettä. Pääsimme kuitenkin hyvin perille Eurogroupin (Eurogroup for Animals) toimistolle, jossa tapasimme muiden luovutustilaisuuteen osallistuvien järjestöjen edustajia: paikalla olivat esimerkiksi WSPA:n Leah Garcés ja Raul Matamoros, World Horse Welfaren Jo White sekä Eurogroupin Michel Courat. Meidän lisäksemme Suomea edustivat toimittaja Helena Laatio MTV3:sta sekä saman kanavan kuvaaja Roman Rokicki. Eurogroupin toimistolla kävimme lyhyesti läpi, mitä komissiossa tapahtuu päivän mittaan ja mitkä ovat sanomamme avainasiat. Tiukaksi ytimeksi ja vaatimukseksi muodostui loppujen lopuksi aikaraja kuljetuksille: 8-12 tuntia.

Pian olikin jo aika siirtyä toimistolta komissiolle. Matka taittui ripeästi jalan ja pienet perhoset leijailivat jo mahanpohjalla. Kun komission päärakennus Berlaymont avautui edessämme, oli selvää, että nyt mentäisiin eikä ihmeteltäisi. Menimme siis reippaasti ovista sisään, saimme kulkulupatarrat rinnuksiin ja pääsimme turvatarkastuksista läpi. Komissiossa meitä vastassa oli heti myös komissaari Vassilioun avustaja Philip Tod, joka näytti ensin meille tilan, jossa pidettäisiin tilaisuuden pressiosuus ja samalla myös kerrattiin, miten ja missä järjestyksessä asiat tapahtuvat: ensin olisi suljettu tilaisuus komissaarin kanssa, mitä seuraisi lehdistötilaisuus.

Suljetussa tilaisuudessa Hevosten Puolesta -liikettä edusti Minna Vitikainen. Edustus rajautui Minnaan, koska kokonaisuudessaan tilaisuuteen sai osallistua vain viisi ihmistä eikä meille kaikille kolmelle ymmärrettävästi ollut tilaa – edustihan esimerkiksi World Horse Welfarekin vain Jo Whiten voimin. Tilaisuudessa Leah Garcés johti puhetta esitellen komissaarille huolemme teuraseläinkuljetusten nykytilasta, vaatimuksemme olosuhteiden parantamiseksi sekä 152 557 teuraseläinkuljetuksiin parannusta vaativaa allekirjoitusta. Komissaari sai myös kuulla lyhyesti Hevosten Puolesta -kansanliikkeen tarinan, ja häneen tuntuikin tekevän kovasti vaikutuksen, että edustimme paikan päällä tavallista kansaa tavallisina kansalaisina emmekä olleet esimerkiksi minkään virallisen järjestön puolesta paikalla.

Suljetusta tilaisuudesta siirryimme lehdistötilaisuuteen, jossa Garcés vielä ojensi median edessä allekirjoitukset komissaarille. Luovutuksen jälkeen oli vuorossa Garcésin lyhyt puhe, jota seurasi komissaarin vastine. Vastineessaan komissaari Vassiliou vakuutti komission olevan sitoutunut viemään eläinkuljetusasiaa eteenpäin ja tarpeen vaatiessa lainsäädäntöä voidaan kehittää. Nykyisten säädösten oikea toimeenpano on myös ensiarvoisen tärkeää eläinten hyvinvoinnin kannalta. (Lue tarkemmat komissaari Vassilioun kommentit täältä tai englanniksi WSPA:n lehdistötiedotteesta.)

Luovutustilaisuuden jälkeen Hevosten Puolesta saattoi vielä tyytyväisenä liittyä lounaalle muiden päivän kumppaneidensa kanssa. Kaikki osallistujat tuntuivat olevat erittäin tyytyväisiä päivän antiin ja vakuuttuneita siitä, että tiedotuksellamme saimme taas asioihin ja EU-koneistoihin vauhtia. Paljon on vielä matkaa tehtävänä, mutta nyt ollaan jälleen yhtä askelta lähempänä uutta lainsäädäntöä ja tehokkaampaa valvontaa. Hevosten Puolesta -kansanliike ja Suomen kansalaiset saivat myös kiitosta ja kehuja aktiivisesta otteesta ja miltei 50 000 allekirjoituksesta. WSPA:n edustajat olivat jopa positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka suuren vaikutuksen kansanliikkeen talkootyönä keräämät allekirjoitukset komissaariin tekivät ja miten iso vaikutus MTV3:n vuonna 2007 esittämällä reportaasilla hevoskuljetuksista oli Suomessa ollut. Lounaspöydän ääressä ideoitiinkin muun muassa sitä, kuinka myös muissa maissa saataisiin kansalaiset aktiivisesti liikkeelle ja vaatimaan parannuksia eläinten oloihin.

Myös Hevosten Puolesta on kokonaisuudessaan erittäin tyytyväinen Brysselin tapahtumiin ja jää mielenkiinnolla ja toiveikkaana odottamaan seuraavien kuukausien tapahtumia. Allekirjoitusten toimittaminen sinne, missä myös päätösvalta on, oli meille yksi suuri toteutunut tavoite ja lupaus, jonka olimme allekirjoittajille antaneet. Hevosten Puolesta -kansanliikkeen toiminta on myös viimeistään tässä vaiheessa osoittanut todeksi sen, että tavallinen kansalainenkin voi halutessaan saada paljon aikaan.

Suuret erityiskiitokset Hevosten Puolesta haluaa osoittaa europarlamentaarikoille Satu Hassille ja Riitta Myllerille, jotka osoittivat tukensa kampanjalle ja teuraseläimille ja avustivat myös Hevosten Puolesta -kansanliikettä matkan toteuttamisessa: KIITOS. Lisäksi haluamme lausua julkisen kiitoksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiselle, joka tapasi meidät keskiviikkona antoisan eläinkeskustelun merkeissä. Keskustelusta saimme paljon uusia ideoita ja näkökulmia, jotka kenties näkyvät toiminnassamme tulevaisuudessa.

MTV3:n 45 Minuuttia -ohjelma seurasi Hevosten Puolesta -kansanliikkeen matkaa Brysselissä ja esittää reportaasinsa keskiviikkona 4.3.2009.